9.1.2014

Katsaus olan taakse ja kuonot kohti tulevaa

Vuodenvaihteessa annan itselleni luvan kurkata taaksepäin, muutoin pyrin pitämään katseen tavoitteissa ja tulevassa. Vuosi 2013 meni omalla eteenpäin aikalailla omalla painollaan, mutta katsotaanpas tarkemmin, mitä vuoden aikana ehtikään tapahtua! Listasin 2012 lopussa tavoitteita tulevalle vuodelle ja kerrankin voin sanoa, että onnistuttiin niissä paremmin kuin hyvin.

Bogilla pidetään yleiskuntoa yllä. Muutenkin aktiivista lenkkeilyä ja kavereitten kanssa hengailua mätsäreissä pyöriskelyä ja pienimuotoista tokoilua. Tälle vuodelle sitten vois ajoittaa sen MEJÄ- kokeen. Suurinpana tavoitteena kuitenkin terveenä pysyminen!

Bogin kanssa ei taidettu käydä yksissäkään mätsäreissä, mutta lenkkeiltiin aktiivisesti kera kavereitten! Tokoa otettiin just sopivan verran; koiralla heilui häntä jatkuvasti ja ohjaajaa hymyilytti. MEJÄ- koe jäi pois kokonaan, kun viime kevään-syksyn jäljestämiset jäi minimiin muutenkin. Kaikista leveimmän hymyn naamalle saa Bogin terveys. Nilkkojen nivelrikkoa lukuunottamatta, vanha herra porskuttaa leppoisasti päivästä toiseen, ja toivottavasti taapertaa vielä pidemmänkin aikaa!

Cnut:- ALOn liikkeet kuntoon, jos siltä näyttää niin voitas käydä pyörähtämässä möllitokossa
- muutama näyttely JUN luokassa, kysymysmerkillä käydäänkö pyörähtämässä jossain pentuluokassa
- sosiaalistumista ja paljon aktivointia
+ näin yleisenä, että elämä lähtis rullaamaan hyvin!
- agilityn aloittaminen, mölleissäkin voidaan pyörähtää, jos on tiedossa ponnari ratoja

Sitten tapaukseen Cnut. ALO: n liikkeet on tosi kivalla mallilla. Möllitokossa ei kylläkään käyty, ja niitä ei pahemmin täällä järjestettykään. 
Junnuluokassa korkattiin useampaan otteeseen: kolme kertaa Suomessa (parhaimpana saavutuksena VARA-SERT) ja kahdesti Viron puolella, josta kouraan tarttui kaksin kappalein J-SERT ruusukkeita ja jälkimmäisenä näyttelypäivänä oltiin rodun VSP! Ihan hurjan hyvä matka! Pentuluokassa käytiin kerran, tuloksena VSP- pentu.
Agility aloitettiin ja hyvä pohja saatiinkin luotua. Muutto hieman sekoitti kuvioita, kun Kuopiossa ryhmäpaikat ovat harmillisesti täynnä, mutta toivottavasti tänä vuonna päästään jatkamaan!
Ylipäänsä pikkulupasta on kasvanut keskenkasvuinen isoluppa, joka tulee toimeen kaikkien kanssa!

Mitäs tänä vuonna? Elikkä tässä tavoitteita vuodelle 2014:

Cnut:
- luustokuvat
- ALO1, siitä treenaamaan AVO: n liikkeitä
- mejä koe
- taipparit (SPA1)
- SERT
- agin kisauran korkkaus (?), riippuvainen luustokuvista

Bogi:
- terveenä pysyminen

 Erinomaista harrastusvuotta 2014 kaikille lukijoille!

1 kommentti:

  1. Vuos meni jo, kirjotaha nyt mites se meni ja mitä tälle vuodelle tavotteita :D ja muista sit vuoden päästä uudestaa tulla blökiä päivittää

    VastaaPoista