30.12.2011

Vuosikatsaus 2011 ja tavoitteet vuodelle 2012

Vuosi on lopuillaan ja nyt teenkin tällaisen "kattavan" katsauksen vuodesta 2011. Mitä kaikkea siis ehtikään tapahtua. Kuvia laitan parhaani mukaan väleihin, jos siltä vuodenajalta sattuu kuvia löytymään.

Talvi 2011 (tammi- maalis)


Vuosi lähti käyntiin kylmissä ja talvisissa merkeissä. Muistan kun yhdellä koirapuistokäynnillä, keho oli kylmästä kankeana, vaikka vaatetta oli enemmän kuin laki salli. Harmittaa, kun blogin päivitys alkoi vasta myöhemmin tänä vuonna niin ei voi kyyliä mistään mitä on tullut tehtyä, mutta selailen kuvia ja muitakin lähteitä tässä samaan aikaan! Tästä ajasta en itseasiassa muista paljoa mitään muuta hups, tosin luulen, että se meni aika laiskoissa tunnelmissa. Käytiin me agitreeneissä ja tällöin ja jatkokurssi oli tuolloin vielä meneillään. Tässä vaiheessa PoKS: illa ei tosiaan vielä omaa hallia ollut ja käytiin treenailemassa eräällä maneesilla. Siellä sitä vaan täristiin, mutta tulipahan treenattua!

Kevät 2011 (huhti- kesä)


(c) Eve Jalkanen




Jatkokurssi loppui ja siirryttiin pienryhmiin treenaamaan agin osalta. Treenit siirtyi ulkokentille, ja heti huhtikuun alussa toko- into lähti nousuun! MEJÄ- kursseiltiin, jonka myötä löydettiin laji, jossa voisi ensivuonna jopa kisatakin. Mätsäreitä kierreltiin urakalla ja lenkkeiltiin tajuttomasti.


Kesä 2011 (heinä- syys)



(c) Laura Pitkänen

(c) Laura Pitkänen
Treenattiin agia ihan urakalla ja saatiin maailman paras naapuri, Laura, joka toi mukanaan pidempiä lenkkejä, treeniseuraa sekä Mintun ja Meelan. Lauraa (ja monia muita Joensuu- ihmisiä, erityisesti Emmiä, Lauraa, Nettaa ja loppuvuodesta mukaan tullutta Annaa) on kiittäminen treeni- innon pysymisestä ja iltojen pelastamisesta. Olin ohjaamassa Nurmeksen koiraleiriä, jossa Bogi oli mukana ja piipahdettiin myös elukkalääkärillä kyseisessä kaupungissa, josta kuitenkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Turisteiltiin Joensuun näyttelyssä ja startattiin ensimmäisissä tokomölleissäkin tuloksin ALO3 ja ALO0.
Syyskuun alussa oltiin Kolilla kulttuurikoiraleirillä ja herrasta tuli virallisesti veteraani!

Syksy 2011 (loka- joulu)

Käytiin piristämässä vanhuksia vanhainkodilla ja heiluttiin mätsäreissä. Treenattiin ahkerasti niin agia kuin TOKOakin ja tässä tuli maailman paras lupaus äidin suusta: saat ottaa toisen koiran. Odotus pennun osalta on edelleen käynnissä. Kenneliä saatikka sitten yhdistelmää en vielä valitettavasti paljasta, se selviää sitten lähempänä, asioiden varmistuttua! Aloitin uudestaan naksuttimen avulla treenaamisen ja käytiin agivalmennuksessa sun muissa koiratapahtumissa. Startattiin myös mölliagi ura, joka loppuikin kyllä kovin lyhyeen.

Pahoittelen melko lyhyitä tekstipätkiä, mutta koska blogin kirjoitus alkoi vasta kesän lopussa, mulla ei ole mitään muistikuvaa mitä milloinkin tapahtui.

Ja sitten tavoitteisiin vuodelle 2012:

- paljon MEJÄ- treeniä + koe (kenties parikin?)
- toko liikkeiden hiomista kuntoon ja muutama möllitoko
- agitreenausta koiran ehdoilla
- mätsäreitä
- pitkiä lenkkejä ja kavereitten tapaamista
- terveenä pysyminen



+ ulkopuolisena tavoitteena/ toiveena, pennun taloon astuminen ja sen osalta hyvä elämän aloitus ja harrastuksille pohjanluominen!


Mutta nyt minä toivotan teille kaikille lukijoille erittäin hyvää alkavaa vuotta 2012 ja kiitos kuluneesta vuodesta kuuluu teille kaikille! Muistelukyyneleitä nyt muutaman vuodattaneena voin sanoa, että ilman  teitä mikään ei olisi ollut niin uskomattoman mahtavaa! KIITOS, ensi vuosi samalla sykkeellä, ellei jopa paremmallakin!

26.12.2011

Tuolla vauhdilla ei kinkkuja sulateltu

Joulu on ohi, ja mahat täynnä jouluherkkuja olikin hyvä lähteä niitä sulattelemaan koirakoulu Napakan järjestämiin agimölleihin, tai niin ainakin luulin.
Ilmottauduttiin siis mölliradalle ja rata oli kovin simppeli. Jo siinä vaiheessa, kun kävin koiran autosta tuli olo, että nyt ei oo koira yhtään agitustuulella. Tyhmänä sen kuitenkin radalle vein ja tulos oli sen kaltainen. Ensimmäinen hyppykäsky ja koira lähti etenemään niin tympääntyneen näköisenä kohti minua, ettei mitään rajaa. Ilmeni myös uusi ongelma: suora hyppypätkä ja koira kiertää esteitä. Kyse voi olla lihasjumeista, ja luultavasti onkin. Tarkoituksena olisikin ensi kuulle tilata Heli Kapanen-Lappalainen kotikäynnille ja poika hierottavaksi! Mutta katsellaan jos perjantaina löähdettäis Kuopioon mölleilemään, mentäis miniradalle pitämään hauskaa, riippuen tosin koiran mielentilasta.
Mutta eiköhän se muuten ollut tässä. Koira jää agilityeläkkeelle, ensi vuosi treenaillaan vielä, kun kerta hallimaksukin maksettiin, mutta painatellaan ilman rimoja. Tuntuu, kun ois elämän menettäminen kyseessä, mutta kyllä se jollain tavalla oli tuokin raskasta huomata, että koiralla on sitä ikää tosiaan jo se yli kahdeksan lasissa. Aika menee vaan niin tajuttoman nopeasti. On tuo vanhus sen eläkkeensä ansainnutkin, minun kultapoikani<3

23.12.2011

Hyvää Joulua!

Aivan aluksi toivotamme erittäin mukavaa joulua 2011, kaikille lukijoillemme, cockeriharrastajille, JNS V.I.P.  -porukalle ja kaikille, jotka ajattelevat sen ansaitsevansa!


Joulun kunniaksi käytiin isommalla koiraporukalla useamman tunnin lenkillä Aavarannalla. Koirat sai juosta ja meuhkata mielensä mukaan ja hihnanjatkeet sai jutella rauhassa. Kiitos kaikille mahtavasta päivästä, varsinkaan ilman teitä koiraharrastus ei olis mitään! Lenkin päätyttyä mentiin Annalle vielä lämmittelemään ja juomaan glögiä.

Jo reilun puolen vuoden päästä täällä jaloissa toivottavasti pyörii toinen samanlainen luppakorva astetta pienemmässä koossa!

11.12.2011

Niistoa, valssausta ja persjättöä

Tänään oltiin Niina Leinosen agilityvalmennuksessa (tutummin koirakoulu Napakassa) ja huhhuh olipahan ohjaajalla silmien pyörittelemistä, kun tuli radan vaikeat osuudet selville. Siinä sai tosiaankin miettiä, että miten ohjaat, kun koiralle on sata ja yks houkutinta samassa suunnassa. Tässäpä kyseinen rata:



Ensimmäinen uusi ohjausliike tuli jo heti hypyllä kaksi. Ennen koiran hyppäämistä, laitettiin vasen jalka hieman esteen eteen, jolloin koira ohjattiin molempien käsien avulla esteen yli. Koiran ponnistettua, ohjaaja työnsi itsensä vasemman jalan avulla taaksepäin ottaen koiran haltuun vasemmalle kädelle ja täältä ohjaten putkeen.
Kuudennelle hypylle mennessä kylma on hieman vino, joten viidennen esteen jälkeen koiran suoristamiseksi tehtiin eräänlainen valssikäännös, jolla saatiin suoristettua koiran linja suoremmaksi.
Yhdeksän- yksitoista hypyt olivat ohjaajalla sellaista sählinkiä aluksi että huhheijaa. Heiluttelin käsiäni sinne tänne, mutta tämäkin pätkä meni loppujenlopuksi melko hyvin! Yhdennellätoista hypyllä tehtiin niisto. Koira siis ns. ensin työnnettiin esteen hyppypuolelle, josta ohjaaja "veti koiraa nenästä" eli niisti sen steen toiselle puolelle. Näin saatiin koiralle jyrkkä käännös ja ohjauskäsi oli valmiiksi oikea puomille ohjaamista varten.
Puomin jälkeen ohjaaja juoksi hypylle seitsemäntoista, jossa tehtiin leijeröinti (taas uusi termi!), josta jatkettiin normaalisti. Loppu meni ilman kummempia kommervinkkejä, ja rata lopetettiin putkelle.
Epäonnistumisten kautta päästiin siis loppuun asti ja tuli opittua parikin uutta ohjaustekniikkaa! Hyötyä tästä päivästä siis oli. Vielä täytyy mainita, että kepit sydänsydän, ne meni paremmin, kun pitkään aikaan! On se sellanen tehopappa.Omat treenit tältäpäivältä jätetään välistä, kun koira on jo ihan tarpeeks väsynyt tuon valmennuksen jälkeen.

Loppuun vielä laitan sen lupaamani videon sen tokohypyn etenemisestä:

(c) Inka Räsänen ja Laura Pitkänen

8.12.2011

Kuinka säästät rahasi Messari- viikonloppuna

Vastaus otsikon kysymykseen: a) pysy erittäin kaukana Helsingin messukeskuksesta b) älä ole koiraharrastaja c) älä suunnittelekaan tulevasi kyseiseen tapahtumaan. Minä olin siis Messariviikonlopun yksi monesta tuhannesta kävijästä ja kukkaro joutui uhriksi. Mukaan tarttui:

- riistapukki
- Kong (tälläkin hetkellä kovassa käytössä, kun herra yrittää saada turvotettuja nameja sisältä pois)
- 2x panta (toinen bogille ja toinen on reilusti pienempi, joten...)
- tummanruskea nly- hihna
- Nutrolin, Seniori
- 800g Nutro Lammas&Riisi -ruokaa (ilmainen)
- 4x Friskies Dental Delicious purupatukoita (ilmainen)
- 600g Friskies 2in1 (ilmainen), treeninameiksi
- 200g Science Plan Snacks (ilmainen), treeninameiksi
- 300g Friskies Tassu- keksejä (ilmainen), treeninameiksi
+ pieni pussi Pedigreetä (treeninameiksi) sekä minimaalinen minicrip pussi BioMill Maha-Peruna ruokaa (nämäkin siis ilmaisia).

(c) Elina Murto, Pretty Flower's Hula-Ba-Loo "Manta"
(c) Elina Murto, cockerimaista ahneutta

Nyt on treeninameja ensikin vuoden puolelle ja yksi parhaimmista koira- aiheisista viikonlopuista taas takana! Elinan luona siis yövyin koko Helsingissä/ Vantaalla olo aikani ja ilman spanielihössötystä ei sielläkään tarvinnut olla, kun jaloissa pyöri musta- valkoinen Manta.

En ole ollenkaan muistanut mainita, että olemme noin kuukauden käyneet Pohjois- Karjalan Kennelpiirin järjestämällä Junior- Handler kurssilla. Tarkoituksena olisi ensi vuonna muutamissa kisoissakin pyörähtää, kun vuosi on minulle viimeinen mahdollinen.

Ensi sunnuntaina onkin Napakan järjestämän agilityvalmennuspäivän vuoro. Olemme ilmoittautuneet mölli/ 1.luokan valmennukseen ja sunnuntaina käytävät radat tulivatkin tänään sähköpostiin. Haastetta niissä tulee ainakin olemaan!